Tietoturva on yrityksen toiminnan jatkuvuuden kannalta keskeinen osa-alue. Jos tietoturvassa on vakavia aukkoja, se saattaa aiheuttaa pahimmillaan jopa liiketoiminnan loppumisen. Nykyisessä digitaalisessa toimintaympäristössä tietoturvaan panostaminen on välttämätöntä.
Yrityksellä on vastuu tietoturvasta, ja tietoturva tulisikin huomioida osana yritysstrategiaa. Kokonaisvastuuta tietoturvasta kantaa yrityksen johto ja erikseen määritellyt vastuuhenkilöt. Tästä huolimatta tietoturvallinen toiminta on yrityksen koko henkilöstön vastuulla yhteisesti. Organisaation tietoturvaan voidaan vaikuttaa sekä teknisillä ratkaisuilla että työntekijöiden koulutuksella. Tietoturva pitää jalkauttaa osaksi yrityskulttuuria. Yhteisesti sovitut käytännöt tulee saada osaksi arkirutiineja ja normaalia toimintaa.
Tietoturvallisuus tarkoittaa käytännössä sitä, että yrityksen tiedot ovat vain niiden osapuolten saatavilla, joilla on niihin valtuutus. Lisäksi tietoturvan avulla huolehditaan myös tietojen pysyvyydestä ja saatavuudesta. Tiedot eivät saa muuttua tai tuhoutua hallitsemattomasti, ja toisaalta tietojen on oltava niiden ihmisten saatavilla, kun toiminta sitä vaatii.
Microsoft 365 -palvelun kautta tietoturvaa
Microsoft 365 -palvelu tarjoaa monipuoliset mahdollisuudet tehostaa yrityksen tietoturvaa. Järjestelmään voidaan asettaa kustomoitu kirjautumissivu, joka auttaa mahdollisten tietojen kalasteluyritysten estämisessä. Pilvipalvelu säilyttää tiedot tallessa ja kaksivaiheinen tunnistautuminen varmistaa turvallisen sisäänpääsyn. Softman auttaa yrityksiä tietoturvan parantamisessa ja tarjoaa koulutusta henkilökunnalle osaamisen vahvistamiseksi.